Inspiraatioksi

 

 

Inspiraatioksi

 

Katkelma George Orwellin romaanista Vuonna 1984 s.234-236 (WSOY, Porvoo 1999)

 

Puolueen jäseneltä ei vaadita ainoastaan oikeita mielipiteitä vaan myös oikeita vaistoja. Hänellä edellytetään olevan uskomuksia ja asenteita, joita ei milloinkaan ole selvästi säädetty ja joita ei voidakaan säätää ilmaisematta Ingsocissa vallitsevaa sisäistä ristiriitaisuutta. Jos jäsen on luonnostaan oikeaoppinen (uuskielellä: hyvinajatteleva), hän ajattelemattakin tietää kaikissa olosuhteissa mikä on oikea uskomus tai toivottu tunneliikahdus. Mutta olipa hänen laitansa tässä suhteessa mikä tahansa, tarkka henkinen koulutus jo lapsuudessa sekä ryhmittyminen uuskielen rikospysähdys-, mustavalko- ja kaksoisajattelu-käsitteiden ympärille tekee hänet haluttomaksi ja kykenemättömäksi ajattelemaan liian syvällisesti mitään asiaa.

 

Puolueen jäseneltä vaaditaan, että hänellä ei ole yksityisiä tunteita ja että hän ei suo itselleen mitään helpotusta puoluekiihkon harjoittamisessa. Hänen edellytetään elävän alituisessa ulkoisten vihollisten ja sisäisten kavaltajien vihaamisen, voitonhuuman ja Puolueen mahdin ja viisauden edessä nöyrtymisen vimmassa. Hänen tyydytystä vailla olevan elämänsä aiheuttama tyytymättömyys käännetään ulospäin ja tuhlataan sellaisiin seikkoihin kuin Kahden Minuutin Vihaan, ja ajattelu joka kenties voisi aiheuttaa epäilevää ja kapinallista asennoitumista, tukahdutetaan jo etukäteen sillä sisäisellä kurilla, joka alkaa varhaisessa lapsuudessa. Kurin ensimmäinen ja yksinkertaisin vaihe, joka voidaan opettaa jo pienille lapsille, on uuskielen rikospysähdys. Rikospysähdys tarkoittaa kykyä heti, vaistomaisesti pysähtyä jokaisen vaarallisen ajatuksen kynnykselle. Siihen sisältyy myös kyky olla käsittämättä analogioita, yhdenmukaisuussuhteita, loogisia erehdyksiä ja yksinkertaisimpiakin totuuksia, jos ne ovat vihamielisiä Ingsocille, ja kyky olla vaivautunut ja torjuva, esiintyipä ajatus mikä tahansa, joka saattaisi johtaa harhaoppiseen suuntaan. Rikospysähdys tarkoittaa lyhyesti sanoen suojaavaa typeryyttä. Mutta ei edes typeryys riitä. Päinvastoin, oikeaoppisuus täydellisessä mielessä vaatii omien sielullisten toimintojen hallintaa yhtä paljon kuin itsekiduttaja hallitsee ruumistaan. Oceanian yhteiskunta perustuu viime kädessä siihen uskoon, että Iso Veli on kaikkivoipa ja Puolue on erehtymätön. Mutta koska Iso Veli todellisuudessa ei ole kaikkivoipa eikä Puolue ole erehtymätön, tarvitaan väsymätöntä, hetkestä hetkeen joustavaa tosiasiain käsittelyä. Tätä tarkoittava avainsana on mustavalko . Niin kuin niin monilla uuskielen sanoilla, tälläkin on kaksi keskenään ristiriitaista merkitystä. Vastustajasta käytettynä se tarkoittaa tapaa häpeämättä väittää, että musta on valkoista, aivan päinvastoin kuin todellisuudessa on laita. Puolueen jäsenistä käytettynä se tarkoittaa uskollista alttiutta sanoa, että musta on valkoista, jos puoluekuri niin vaatii. Mutta se tarkoittaa myös kykyä uskoa, että musta on valkoista, ja vielä enemmän, kykyä tietää, että musta on valkoista, ja unohtaa että on milloinkaan kuvitellutkaan muuta. Tämä edellyttää alituista, jatkuvaa menneisyyden muuttamista, jonka taas tekee mahdolliseksi kaiken muun käsittävä ajatusjärjestelmä, joka tunnetaan uuskielessä sanalla kaksoisajattelu.

 

Entisyyden muuttaminen on välttämätöntä kahdesta syystä, joista toinen on avustava, toinen varovaisuussyy. Avustava syy on se, että Puolueen jäsen samoin kuin proletaarikin sietää nykyistä olotilaa osaksi sen vuoksi, että ei ole mihin sitä verrata. Hänet on irroitettava menneisyydestä, aivan samoin hänet on irroitettava vieraista maista, koska on tarpeellista hänen uskoa olevansa parempi kuin esi-isänsä ja aineellisen elämän keskitason olevan alituisessa nousussa. Mutta paljon tärkeämpi syy on se, että menneisyyden tarkistaminen on tarpeen Puolueen erehtymättömyyden turvaamiseksi. Ei riitä että ainoastaan puheet, tilastot ja kaikki historialliset todisteet alituisesti saatetaan ajanmukaisiksi, jotta voitaisiin osoittaa Puolueen ennustusten aina olleen oikeita, vaan myös on niin, että milloinkaan ei voida myöntää tapahtuneeksi mitään opillista tai poliittista muutosta. Mielipiteen ja politiikan muuttaminenhan olisi heikkouden tunnustamista. Jos esimerkiksi Euraasia tai Itäaasia (kumpi tahansa) on tänään Oceanian vihollinen, sen maan täytyy aina olla ollut Oceanian vihollinen. Ja jos tosiasiat puhuvat päinvastaista, tosiasiat on muutettava. Näin siis historia kirjoitetaan alati uudelleen. Tämä joka päivä tapahtuva menneisyyden väärentäminen, josta huolehtii Totuuden Ministeriö, on yhtä välttämätöntä hallinnon vakaana pysyttämisen kuin Rakkauden Ministeriön harjoittaman sorto- ja vakoilutyön vuoksi.

 

 

Yllä oleva lainaus sovellettuna Jehovan todistajiin:

 

 

Jehovan todistajalta ei vaadita ainoastaan oikeita mielipiteitä vaan myös oikeita vaistoja. Hänellä edellytetään olevan uskomuksia ja asenteita, joita ei milloinkaan ole selvästi säädetty ja joita ei voidakaan säätää ilmaisematta Järjestön vallitsevaa sisäistä ristiriitaisuutta. Jos todistaja on luonnostaan oikeaoppinen (puhtaalla kielellä: riippuvastiajatteleva), hän ajattelemattakin tietää kaikissa olosuhteissa mikä on oikea uskomus tai toivottu tunneliikahdus. Mutta olipa hänen laitansa tässä suhteessa mikä tahansa, tarkka hengellinen koulutus jo lapsuudessa sekä ryhmittyminen puhtaan kielen rikospysähdys-, mustavalko- ja kaksoisajattelu-käsitteiden ympärille tekee hänet haluttomaksi ja kykenemättömäksi ajattelemaan liian syvällisesti mitään asiaa.

Jehovan todistajalta vaaditaan, että hänellä ei ole yksityisiä tunteita ja että hän ei suo itselleen mitään helpotusta järjestökiihkon harjoittamisessa. Hänen edellytetään elävän alituisessa ulkoisten vihollisten ja sisäisten kavaltajien vihaamisen, voitonhuuman ja Järjestön eli Hallintoelimen mahdin ja viisauden edessä nöyrtymisen vimmassa. Hänen tyydytystä vailla olevan elämänsä aiheuttama tyytymättömyys käännetään ulospäin ja tuhlataan sellaisiin seikkoihin kuin kenttäpalvelukseen, ja ajattelu joka kenties voisi aiheuttaa epäilevää ja kapinallista asennoitumista, tukahdutetaan jo etukäteen sillä sisäisellä kurilla, joka alkaa varhaisessa lapsuudessa. Kurin ensimmäinen ja yksinkertaisin vaihe, joka voidaan opettaa jo pienille lapsille, on puhtaan kielen rikospysähdys. Rikospysähdys tarkoittaa kykyä heti, vaistomaisesti pysähtyä jokaisen vaarallisen ajatuksen kynnykselle. Siihen sisältyy myös kyky olla käsittämättä analogioita, yhdenmukaisuussuhteita, loogisia erehdyksiä ja yksinkertaisimpiakin totuuksia, jos ne ovat vihamielisiä Järjestölle, ja kyky olla vaivautunut ja torjuva, esiintyipä ajatus mikä tahansa, joka saattaisi johtaa harhaoppiseen suuntaan. Rikospysähdys tarkoittaa lyhyesti sanoen suojaavaa riippuvaista ajattelua eli typeryyttä. Mutta ei edes tämä typeryys riitä. Päinvastoin, oikeaoppisuus täydellisessä mielessä vaatii omien sielullisten toimintojen hallintaa yhtä paljon kuin itsekiduttaja hallitsee ruumistaan. Uuden maailman (toistaiseksi hengellinen paratiisi) yhteiskunta perustuu viime kädessä siihen uskoon, että Hallintoelin on kaikkivoipa ja Järjestö on erehtymätön. Mutta koska Hallintoelin todellisuudessa ei ole kaikkivoipa eikä Järjestö ole erehtymätön, tarvitaan väsymätöntä, hetkestä hetkeen joustavaa tosiasiain käsittelyä. Tätä tarkoittava avainsana on mustavalko. Niin kuin niin monilla puhtaan kielen sanoilla, tälläkin on kaksi keskenään ristiriitaista merkitystä. Vastustajasta käytettynä se tarkoittaa tapaa häpeämättä väittää, että musta on valkoista, aivan päinvastoin kuin todellisuudessa on laita. Jehovan todistajista käytettynä se tarkoittaa uskollista alttiutta sanoa, että musta on valkoista, jos järjestökuri niin vaatii. Mutta se tarkoittaa myös kykyä uskoa, että musta on valkoista, ja vielä enemmän, kykyä tietää, että musta on valkoista, ja unohtaa että on milloinkaan kuvitellutkaan muuta. Tämä edellyttää alituista, jatkuvaa menneisyyden muuttamista, jonka taas tekee mahdolliseksi kaiken muun käsittävä ajatus[opetus]järjestelmä, joka tunnetaan puhtaassa kielessä sanalla kaksoisajattelu.

Entisyyden muuttaminen on välttämätöntä kahdesta syystä, joista toinen on avustava, toinen varovaisuussyy. Avustava syy on se, että Jehovan todistaja samoin kuin vastaavien kulttien jäsen sietää nykyistä olotilaa osaksi sen vuoksi, että ei ole mihin sitä verrata. Hänet on irroitettava yhteiskunnasta, aivan samoin hänet on irroitettava epäsopivista sosiaalisista suhteista, koska on tarpeellista hänen uskoa olevansa parempi kuin maailmallinen ihminen ja hengellisen elämän keskitason olevan alituisessa nousussa. Mutta paljon tärkeämpi syy on se, että menneisyyden tarkistaminen on tarpeen Järjestön erehtymättömyyden turvaamiseksi. Ei riitä että ainoastaan puheet, tilastot ja kaikki historialliset todisteet alituisesti saatetaan ajanmukaisiksi, jotta voitaisiin osoittaa Järjestön ennustusten aina olleen oikeita, vaan myös on niin, että milloinkaan ei voida myöntää tapahtuneeksi mitään opillista tai toimintatavallista muutosta. Opetusten (=Hallintoelimen jäsenten mielipiteen) ja toimintatavan muuttaminenhan olisi heikkouden tunnustamista. Jos esimerkiksi Raamatun tutkijat tai Muslimit (kumpi tahansa) on tänään Järjestön vihollinen, niiden on täytynyt aina olla ollut Järjestön vihollisia. Ja jos tosiasiat puhuvat päinvastaista, tosiasiat on muutettava. Näin siis historia kirjoitetaan alati uudelleen. Tämä joka päivä tapahtuva menneisyyden väärentäminen, josta huolehtii Kirjoitusosasto ja -komitea, on yhtä välttämätöntä hallinnon vakaana pysyttämisen kuin Oikeusosaston ja -komitean harjoittaman (rakkaudellisen) sorto- ja vakoilutyön vuoksi.

 

 

Takaisin edelliselle sivulle