Tosi elämä nyt vai huomenna

 

 

 

Tosi elämä nyt vai huomenna?

 

 

 

Novelli

 

 

Lopullinen 5. versio

 

 

Caitzu

 

 

 

 

1. Kaksi ihmistä

2. Eve ¾ turhautunut vaimo ja väsynyt äiti

3. Jari ¾ tympääntynyt yksineläjä ja haaveilija

4. Even tuntemuksia

5. Jarin kokemuksia

6. Ehdotus

7. Even lähtö

8. Parisuhde, rakkaus, seksi ja uskonto

9. Jarin vakaumuksellinen kamppailu

10. Se tapahtuu

11. Jälkitunnelmia

12. Tiedon valtatie ja ratkaisu

 

 

 

 

 

__________________________________________________________

 

 

 

1. Kaksi ihmistä

 

 

 

Jaria ja Eveä ei uskonnon lisäksi oikeastaan yhdistänyt monikaan asia. Heidän taustansa olivat kovin erilaiset puhumattakaan heidän sen hetkisistä elämäntilanteistaan ja elinoloistaan. Eve oli kuulunut uskontoonsa käytännössä lapsuudesta saakka, mutta Jari oli tullut mukaan vasta noin 27-vuotiaana. Eve oli käynyt vain peruskoulun. Jari oli taas suorittanut yliopistotutkinnon, vaikka hänen kokemuksensa työelämästä olivat jääneet varsin vähäisiksi. Eve oli puolestaan käynyt työssä puolipäiväisesti ja sen lisäksi julkisessa sananpalveluksessa aina ensimmäiseen raskauteensa saakka. Lasten syntymisen jälkeen hän oli tehnyt talonmiehen töitä miehensä ollessa kokopäivätyössä. Jari oli taas keskittynyt lähinnä vammaisten kansalaisoikeusjärjestön toimintojen pyörittämiseen. Tämän järjestön välityksellä Jari oli saattanut säilyttää kosketuksensa työelämään. Yleisesti ottaen Even elämä oli kovin kiireistä, mutta Jarista elämä tuntui pysähtyneen paikalleen. Mutta mikä herätti Even kiinnostuksen Jaria kohtaan?

 

Sen herätti lämminhenkinen postikortti, jonka Jari antoi Evelle ja hänen miehelleen Hannulle heidän esikoisensa synnyttyä. Se sai Hannun  mukaan liikutuksen kyyneleet Even silmiin. Sama toistui pari vuotta myöhemmin, kun Jari kirjoitti Evelle ja Hannulle lämminhenkisen kannustuskirjeen.

 

Ajan hieman kuluttua kortin antamisesta Jari pani merkille Even poikkeuksellisen lämpimän tavan tervehtiä Jaria uskonnollisissa tilaisuuksissa. Tai ainakin muihin uskonsisariin nähden erottuvalla tavalla sopivissa tilanteissa. Tietenkään tervehtimiseen ei liittynyt flirttailua tai muuta vastaavaa, sillä sitä olisi pidetty epäsopivana erityisesti naimisissa olevan ja naimattoman välillä. Vaikka Jari varoi toimimasta epäsopivasti ja vastasi Even tervehdyksiin pidättyvästi, hän tunsi tervehdysten lämmittävän sydäntään. Ketäpä ei iloinen hymy ja kaunis katse lämmittäisi.

 

Jarin ja Even välillä alkoi kehittyä jonkinlainen yhteisymmärrys tai sähköinen jännite, vaikka molemmat yrittivät sitä tahoillaan kieltää mielessään lähinnä uskonnollisin  perustein. Eve vaistosi Jarissa sitä jotakin. Samankaltaista kaipuuta kuin itsellään. Sama koski Jaria suhteessa Eveen. He tunsivat toisiaan kohtaan jonkinlaista vastakaikua. Jotakin jota ei voinut selittää järjellä. He käsittivät jotenkin, että he eivät vaatisi toisiltaan enempää kuin mitä he luonnostaan olivat. He kiehtoivat toisiaan, vaikka sitä ei pidetty sopivana. Mutta olisiko näiden tunteiden valloilleen päästämisen hinta liian suuri eritoten hengellisesti? Saisiko heidän uskonsa heidät tukahduttamaan tunteensa ennen kuin olisi liian myöhäistä?

 

Asia ei siis ollut mitenkään yksitahoinen. Sekä Jari että Eve tiesivät aikuisina ihmisinä, ettei elämä tuo mukanaan välttämättä mitään uutta automaattisesti. Ei perhesuhteen hylkääminen ja uusi parisuhde välttämättä ratkaissut Jarin ja Even tuntemaa sisäistä ristiriitaa. Toisaalta he kaipasivat molemmat jotakin todella uutta ja muutosta. Samalla he olisivat halunneet säilyttää sen, mitä heillä jo oli. Perhesuhteen, poikamiehen vapauden ja maineensa uskontonsa piirissä. He halusivat vain ja ainoastaan kaikesta kaiken hyvän. Se ei tietysti ollut mitenkään mahdollista. Elämässä ei aina saa kaikkea. On toisinaan tehtävä kipeitä valintoja.

 

Sisällys

 

2. Eve ¾ turhautunut vaimo ja väsynyt äiti

 

 

 

Eve tunsi syvää rakkautta lapsiaan kohtaan. Eve tunsi samalla hyvin käsin kosketeltavasti toisten ja etenkin iäkkäiden naimattomien uskonsisarten katkeran sävyisen kateuden. Mutta he näkivätkin pintakulissin, eivätkä sen sisälle. Oikeasti hän oli alkanut tuntea ahdistavana asemansa hyvän ja ahkeran äidin roolissa ja miehelleen alamaisena vaimona. Avioside oli alkanut tuntua hänestä tukahduttavalta. Hän tunsi syvää väsymystä loputtomalta tuntuvaan lastenhoitoon, jatkuvaan ruoanlaittoon, pyykin pesemiseen ja miehensä oikkujen miellyttävään täyttämiseen. Hän kaipasi suurta muutosta elämäänsä. Hän kaipasi jotakin helpompaa ja todella erilaista. Muuttoa ulkomaille. Jotakin romanttista. Eve oli jo miltei suorastaan unohtanut tuon sanan olemassa olon ja merkityksen. Hän tunsi samaistuvansa eräässä Leevi & The Leavingsin laulussa olevan kertomuksen naishenkilöön. Laulun sanat alkoivat tulla Even mieleen: ’’...vaatiiko se rohkeutta, suuren määrän katkeruutta kuitenkin jättää mies ja lapset keskenänsä ja elää omaa elämää... teen sen oman sydämeni tähden...’’

 

Eve halusi kehittää taiteellisia lahjojaan ja haaveili omasta ateljéstaan, jossa olisi voinut pitää levällään maalaustarvikkeita ja jonne olisi voinut vetäytyä ilman, että mies tai lapset olisivat keskeyttäneet hänet. Ei olisi myöskään tarvinnut pelätä, että lapset olisivat saaneet myrkytyksen syötyään öljyvärejä tai juotuaan tärpättipullosta. Puhumattakaan hyvästä inspiraatiosta alkaneen maalauksen sotkemisesta. Samoin internet ja musiikki kiinnosti Eveä. Eivätkä ravintolaillalliset kaikessa rauhassa hyvän viinin kera ollut Evestä mikään huono ajatus.

 

- Niitä elämän pieniä iloja, Eve ajatteli lasten kiskoessa tätä kädestä kylpyhuoneeseen.

 

Hetken kuluttua Eve tunsi piston sydämessään ajatuksistaan, sillä eihän vakavasti raamattuun suhtautuva kotiäiti ja vaimo olisi saanut ajatella mitään tällaista. Silti radikaali muutos oli alkanut kypsyä Even mielessä. Tai oikeastaan muutos oli edennyt jo hyvän matkaa Even alitajunnasta hänen tietoiseen ajatteluunsa, vaikkakin Eve yritti vielä uskotella itselleen, ettei niin ollut.

 

Kokonaisuudessaan Eve tunsi vaadittavan itseltään liikaa. Samoin Even liialliset vaatimukset itseltään saivat hänet masentumaan entistäkin enemmän hänen epäonnistuessaan tavoitteissaan. Lisäksi Eveen kohdistuivat yhtäaikaa neljät rooliodotukset. Aviovaimonrooli, perheenäidinrooli, talonmiehen rooli ja uskonsisaren rooli. Aluksi Eve saattoi jaksaa neljän roolin paineessa, mutta lopulta hän väsyi ja antoi periksi. Hän tunsi olevansa keskellä hullunmyllyä kiireen painaessa päälle samalla, kun mitään ei ehtinyt saada tarpeeksi hyvin tehdyksi. Korkeintaan  tämä sai palkakseen moitteet huonosti tehdyistä kotitöistä tai kokouksista poissaoloista.

 

Tilannetta pahensi vielä Even taiteellinen luonne. Hänellä oli suuri tarve luoda itseään tai tuoda itseään esille taiteellisesti ja tämä persoonallisuuden piirre joutui jatkuvaan ristipaineeseen erityisesti elettäessä suhteellisen tiukan uskonnollisen normiston ja sen mukaisten vaativien rooliodotusten keskellä. Eräänä päivänä Eve menetti lopulta näkyvistään sen kaiken hyvän, mitä hänellä jo oli. Se, mitä hän oli saanut, menetti arvonsa. Siitä oli tullut yksinäinen taakka, jota kukaan ei keventänyt.

 

Sisällys

 

3. Jari ¾ tympääntynyt yksineläjä ja haaveilija

 

 

 

Jari halusi löytää työn, jossa hän voisi hyödyntää ennen uskoon tuloaan hankkimaansa korkeakoulututkintoaan ja löytää hyvä asema yliopistoyhteisössä. Hän oli filosofian maisteri. Asia, mitä hän ei ollut uskonsa menettämisen pelossa uskaltautunut tekemään, varsinkin kun korkeakouluoppineisuutta ei Jarin uskonnon piirissä oikein arvostettu.

 

Ihanteenaan hän piti Sir Isaac Newtonille aikanaan kuuluneella oppituolilla nykyään vaikeasta sairaudesta huolimatta istuvaa Stephen Hawkingia. Tämä ihannointi ulottui Hawkingin akateemisen aseman lisäksi tämän yksityiselämään. Hawking ei näet ole poikamies. Jari näki samalla silmissään itsensä luennoimassa arvostavien ihmisten kuunnellessa ja ihaillessa jossakin ulkomailla sijaitsevan yliopiston suuressa luentosalissa. Samalla hänen julkaisemansa kirjat kävivät hyvin kaupaksi niiden saadessa hyviä arvosteluja oppialansa kirjallisuuskriitikoilta.

 

- Kukapa ei haluaisi saada jotakin aikaan, kun on käynyt 20 vuotta elämästään koulua, Jari sanoi itsekseen.

 

Työ yliopistossa voisi tyydyttää Jarin pätemisen tarvetta, johon hänen rakkauselämänsä ei juuri tilaisuutta ollut tarjonnut. Vaikka Jari viihtyi naisten seurassa ja saattoi keskimääräistä paremmin ymmärtää heidän ajatteluaan, hän ei ollut koskaan elänyt yhdessä naisen kanssa lukuunottamatta kahta lyhyeksi jäänyttä seurustelusuhdetta. Hän koki jatkuvasti romanttisen rakkauden nälkää tai tuskaisaa kaipuuta, sillä hänen tuttavapiirissään oli monia pariskuntia, joissa toinen osapuoli oli liikuntavammainen. Poikkeus vahvistaa säännön. Ainakin Jarista tuntui sille.

 

Hän koki, että voidakseen löytää vastapainoa liikuntavammaisuudelleen, hänen olisi pitänyt olla henkisesti ja varsinkin hengellisesti lähestulkoon täydellinen mies. Hänen olisi suorastaan pitänyt säteillä lämpöä ja onnea sekä ylevää periaatteellista rakkautta. Hänen olisi pitänyt olla avoimempi ja helposti lähestyttävä. Mutta todellisuudessa Jari oli hiljaisen puoleinen tutkijatyyppi, joka joutui pikemminkin ponnistelemaan voidakseen olla luontevasti kanssakäymisissä ihmisten kanssa, etenkin jos kyseessä olivat ennestään tuntemattomat ihmiset. Tästä samaisesta syystä Jari ei myöskään sananpalveluksessa saanut ihmisiin helposti kontaktia. Siksi se ei varsinkaan viime vuosina tuonut Jarille juuri ollenkaan iloa. Huolimatta tympimisestään Jari ei silti aluksi olisi halunnut luopua arvokkaina pitämistään hengellisistä käsityksistään. Siitäkin huolimatta, että joku ei niissä hänestä tuntunut olevan ihan kohdallaan.

 

Eritoten häntä tympi hänelle asetettu rooli terveytensä perään haikailevana miesrukkana, jonka elämä poikamiehenä oli häntä ympäröiville uskonnollisille ihmisille jotenkin itsestään selvä tai ainoa realistinen vaihtoehto, kunnes todellinen elämä hänen uskontonsa odottamassa uudessa maailmassa alkaisi. Hänen olisi roolinsa mukaisesti tullut keskittyä vain lähinnä hengelliseen elämään, jota vaikeutti hänen sisällään usein vellonut ristiriitaisten tunteiden aallokko. Jari tunsi häpeää ja epätoivoa, etenkin kun hän ei aina kyennyt hallitsemaan seksuaalisia tunteitaan ja sortui masturbaatioon.

 

Masturbaatiota pidettiin Jarin uskonnossa kavalana epäpuhtautena. Siksi sitä kutsuttiin hänen uskonnossaan salaiseksi synniksi tai jopa itsesaastutukseksi. Tietenkään Jari ei pitänyt tätä näkemystä täysin perusteettomana, sillä masturbaatio kyllä esineellistää helposti vastakkaisen sukupuolen edustajat. Tavan voittaminen olisi myös ollut tärkeää siksi, että hän olisi voinut saada seurakunnassaan vastuutehtäviä. Jari olisi sydämestään tahtonut palvella uskontovereitaan, koska rakasti heitä. Mutta toistaiseksi sitä ei hänelle sallittu epäpuhtauden takia.

 

Sisällys

 

4. Even tuntemuksia

 

 

 

Eve vaistosi tai päätteli intuitiivisesti Jarin pidättyvästä käytöksestä, että tällä oli vastakaikua. Even oli silti vaikea keksiä mitään järkisyytä, miksi lievästi liikuntaesteinen Jari kiinnosti häntä. Ehkä tavallisuudesta poikkeavuus tai halu tehdä jotakin radikaalia. Halu näyttää ihmisille. Toisaalta Jari oli Evestä erittäin mukava ja sydämellinen mies, joka saattoi kaivata jotakin uutta elämäänsä. Hän suhtautui asioihin yleensä poikkeavan myönteisesti. Lisäksi Eve ajatteli, että juuri tämä poikkeavuus normista olisi oma suolansa tässä keitoksessa. Oikeastaan kyse oli romanttisten tunteiden syntymisestä. Eve tunsi olevansa rakastunut. Se tuntui Evestä tuhat kertaa kiehtovammalta kuin väljähtynyt periaatteellisen rakkauden tasolle vaipunut aviosuhde Hannun kanssa. Sitä saattoi verrata kielletystä hedelmästä syömiseen. Evestä tuntui, ettei elämä nykyisellään enää antanut yhtään mitään. Niin siitäkin huolimatta, vaikka järjellä ajatellen Eve tiesi, että puhtaasti sydämen tunteen mukaan toiminta saattoi olla petollista. Niin hänelle oli opetettu pikkutytöstä asti.

 

Samalla hänen korvissaan soi ajatus, että ryhtyminen uuteen suhteeseen olisi hänen uskontonsa kannalta katsoen vakava väärinteko, joka johtaisi ilman katumusta ja suhteen hylkäämistä hänen uskonnostaan erottamiseen ja yhteyksien katkeamiseen hänen uskontonsa piirissä oleviin ystäviinsä. Vähintäänkin se toisi mukanaan julkisen nuhtelun ja antaisi Hannulle mahdollisuuden ottaa asumuseron. Toinen vaihtoehto olisi avioero, mikäli seksi jotenkin liittyisi mukaan Even ja Jarin välillä. Silloin paluuta ei enää olisi ainakaan entisen perhesuhteen osalta, sillä Hannulla saattaisi olla silloin jo uusi vaimo.

 

Mutta sittenkin ajatus kaikesta entisestä eroon pääsemisestä tuntui pikemminkin helpotukselta. Even vaakakuppi oli alkanut kääntyä peruuttamattomasti todella suuren muutoksen suuntaan. Aloittaa uusi vuosi tuhat ja uusi elämä. Olkoonkin, että ajatus lasten jättämisestä tuotti jatkuvasti Evelle viiltävää tuskaa.

 

Eräs Even tilanteen kannalta merkittävä osatekijä oli se, ettei hänen rakkauden tarvettaan tyydytetty riittävästi. Ei sen enempää kotona kuin seurakunnassakaan. Siksi Eve kaipasi hyvin runsaasti romanttista rakkautta täyttääkseen sisäistä tyhjiötään. Lisäksi Eve oli keskimääräistä seksuaalisempi ihminen, jota hänen miehensä ei tuntunut lainkaan ymmärtävän. Tai ei halunnut ymmärtää. Evelle ei riittänyt kahden minuutin kylmä pikayhdyntä, jonka jälkeen tälle käännettiin selkä ja ryhdyttiin nukkumaan. Toisaalta Eve oli valinnut Hannun aviomiehekseen uskontonsa suosittelemin hengellisin perustein, koska hän luuli sen tuolloin riittävän itselleen. Halusihan Eve olla esimerkillinen hengellinen ihminen. Tai ehkä hän luuli Hannun oppivan ymmärtämään tarpeitaan. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Eve turhautui. Hannu ei ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä Even kanssa sen jälkeen, kun he olivat laittaneet alulle lapsensa Villen ja Vilhelmin. Ei mikään ihme, että Eve alkoi kaivata uutta suhdetta. Se houkutteli Eveä. Vapaampi elämä ja uusi oikea parisuhde. Avioliitto ei ainakaan aluksi tulisi kysymykseen. Ehkä vasta sitten, jos Eve olisi vuorenvarma puolisoehdokkaastaan. Kenties Eve ei enää mene naimisiin uudelleen. Ei edes Jarin kanssa.

 

Sisällys

 

5. Jarin kokemuksia

 

 

 

Pikku hiljaa Jari alkoi tuntea pistoja sydämessään Even huomion osoituksista. Even käytökseen tuli jatkuvasti enemmän lämpöä ja huomionosoitukset tulivat kovin toistuviksi siinä määrin, että Jaria alkoivat tuskastuttaa hänen omat tunteensa. Erityisesti Even kädenkosketus tuntui Jarista aina kuin pieneltä sähköiskulta. Hän pelkäsi menettävänsä itsensä hallinnan. Toisaalta Jaria suututti Hannun tapa ilmaista Evelle toistuvasti asemaansa tämän päänä Even yrittäessä osallistua Jarin ja Hannun väliseen keskusteluun. Yleensä Eve vain hymyili tässä tilanteessa, mutta Jarista Eve kyllä selvästi teeskenteli, jotta kulissi onnellisesta avioliitosta säilyisi. Jarin uskonnossa vaimolta vaadittiin alamaisuutta miehelleen, jota pidettiin vaimon ja perheenpäänä. Joskus se sai surkuhupaisia muotoja ja joskus täysin turhaa kaapinpaikan osoittelua.

 

Eräänä kesäpäivänä Jari näki taksin ikkunasta Even suojatiellä lapsineen ja silloin Jari tiesi, että jos Eve olisi vapaa, hän tekisi miltei kaikkensa saadakseen Even. Samaan suuntaan vaikutti myös se, kun Eve erään kerran sattui tulemaan lapsineen samaan hissiin Jarin kanssa ja kysyi Jarin toista nimeä. Kolmas vastaava kokemus sattui, kun Jarin ajatukset harhailivat pitkän ja puuduttavan tylsän puhesarjan aikana kesän suurkokouksessa samalla, kun hänen katseensa kulki pitkin jäähallin vastakkaista yleisölehteriä. Hetken päästä Jarin katse pysähtyi haukottelevaan mustaan puseroon ja punaiseen hameeseen pukeutuneeseen uskonsisareen. Jari ei silmälaseistaan huolimatta nähnyt riittävän selvästi suhteellisen pitkän etäisyyden takia, kuka oli tuo kaunis näky. Jarin katse kääntyi tämän tästä tuohon sisareen, jonka nimeä Jari mietiskeli. Jotakin tuttua Jari oli näkevinänsä tässä sisaressa. Jari halusi tutustua tähän, kunnes pelästyen tajusi, että se olikin Eve! Jari vaipui miltei epätoivoon. Oliko Jari jo ihastunut toisen miehen vaimoon? Jari häpesi itseään.

 

Jari näki Evestä jopa unia, mutta työnsi vakaumuksensa nojalla Even pois ajatuksistaan. Itseasiassa Jarin unet muuttuivat vähitellen entistäkin suorasukaisemmiksi. Yhdessäkin unessa Eve halasi Jaria tiukasti koko seurakunnan edessä ja sanoi Jarin korvaan: ’’Mä tykkään susta!’’, johon Jari vastasi tuossa unessa: ’’Älä puhu tollasii mulle kaikkien nähden, Eve!’’ Toisessa unessa Eve oli pukeutunut hyvin huomiota herättävästi ja Jari näki mustan sukkahousun läpi kuultavan Even säären painuvan jalkaansa vasten Jarin kavahtaessa tässä unessa ja huudahtavan: ’’Ei, Eve, me ei saada tehdä tätä! Mä en haluu menettää mun itsehillintääni, kuuletsä!?’’ Unet olivat äärimmäisen todentuntuisia. Niiden vaikutus tuntui koko seuraavan päivän. Ne ahdistivat Jaria. Jari ei olisi halunnut nähdä tällaisia aviorikkomuksellisia unia lainkaan (olisipa Jari voinut nähdä tuolloin kuinka tarkoin hänen unensa vielä toteutuisivatkaan). Even suhteen Jari oli aluksi yrittänyt määrätietoisesti torjua kiinnostuksen syntymisen, mutta pian Jarin mieli alkoi muuttua. Olihan hänellä nyt yllättäen elämänsä tilaisuus saada Eve omakseen.

 

Vihdoinkin Jarista oltiin kiinnostuneita sellaisena kuin tämä oli. Jari tunsi suurta kiusausta suorastaan heittäytyä Even kaulaan samalla, kun syyllisyyden tunne pisti Jaria sydämessä. Olihan Even ratkaisu kenen tahansa silmissä raju ratkaisu. Se olisi takuulla kompastuttanut monia ihmisiä. Olkoonkin että vastaava tilanne ei ollut mitenkään harvinainen Jarin ja Even uskonnon ulkopuolella ja olihan niin kyllä käynyt heidän uskontonsa jäsentenkin keskuudessa, vaikka tätä yritettiin kieltää heidän uskonnostaan kertovissa julkaisuissa. Todellisuudessa kaikkien ihmisten mieli on joskus heikko. Periaatteiden pyörtäminen ei oikeasti ole mitenkään epätavallista inhimillistä toimintaa.

 

Sisällys

 

6. Ehdotus

 

 

 

Jari tunsi itsensä kyllästyneeksi ja väsyneeksi. Taas yksi tympeä päivä kokouksineen ja sananpalveluksineen takana. Kalenterissa oli päivämääränä 4.12.1999. Vajaa kuukausi siihen paljon puhuttuun millenniumiin. Runsaasti millenniumhössötystä kaikkialla. Maailmanloppuakin odotellaan jossakin. Jerusalemiin matkustavia menossa odottamaan Kristuksen toista tulemista. Sikäläisiä viranomaisia hermostuttaa. Kenties pahoja järjestyshäiriöitä.

 

- Ja pah! Vuosi vuosien joukossa. Koskahan se läksy vihdoin opittaisiin... ’’ette tiedä aikaa, ettekä hetkeä...’’, Jari mutisi itsekseen.

 

Yllättäen soi ovikello.

 

- Ei kai seurakunnan vanhimmat ole taas tulossa jankuttamaan sitä yhtä ja samaa? Jari alkoi hermostua.

 

Jari avasi oven ja suureksi hämmästyksekseen ja hämmennyksekseen Eve oli oven takana parin matkalaukun, pienemmän kassin ja jokusen pahvilaatikon kanssa. Eve kysyi varovasti:

 

- Saan kai tulla sisään? Anna mulle mahdollisuus selittää, mistä on kyse. Älä vaa käske mua heti lähteen pois.

 

- No, tuu ny sisään, ni jutellaan, Jari sanoi punastuneena kuin edam-juuston punainen kuori.

 

Eve astui sisään hyvin hermostuneena, otti takin pois ja kengät jalastansa ja istui sohvalle. Tavarat jäivät hetkeksi rappukäytävään odottamaan. Even kasvot olivat totiset ja hänen silmänsä näyttivät itkeneiltä. Lopulta hän alkoi puhua, vaikka jännitys kuivasi hänen suutaan:

 

- Mä en tiedä oonks mä tehny elämäni hulluimman ratkasun, mutt mä oon jättämässä Hannun ja pojat. Ne lähti yhdessä anoppilaan pohjoseen, siis Ouluun. Ne on siell viikon ja mä aattelin, ett nyt tai ei koskaan. Hengellisesti mä teen ny kai pahinta, mitä kuvitella saattaa... mutt mun on pakko; mä en jaksa enää mun nykystä elämää tulematta mielenvikaseksi. Sano vaa suoraan, jos säki pidät mua jonakin lumppuna tai kaameena luopiona... jos sä ett haluu kuulla enempää, ni mä voin kyll mennä pois.

 

Kyyneleet nousivat Even silmiin ja hän laskeutui polvilleen Jarin eteen ja jatkoi sanoen:

 

- Sen mä haluun sun silti tietävän, ett mä oon rakastunu suhun. Tiedätsä miten paljo mä olen uhraamassa sun takii? Ja vaikka mä tunnen lasten takii raastavaa tuskaa, ni mä haluun alkaa uuden elämän sun kanssa. Ehkä mä oon todellaki hullu..., Eve sai sanotuksi ja alkoi itkeä.

 

Jari ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Hän tunsi kasvojensa kuumottavan. Hänen sydämensä takoi raskaasti ja hänen kämmeniään hikoilutti. Samalla Jari tajusi olevansa uskontonsa kannalta katsoen tilanteessa, jota oli tavallaan pelännyt. Hänenhän pitäisi nyt pontevasti torjua Eve ja kehottaa tätä hakeutumaan seurakunnan vanhimpien luo saadakseen apua parantuakseen hengellisesti. Samalla hän kuitenkin mielensä perimmäisillä sopukoilla tajusi, että nyt hänellä olisi mahdollisuus saada ehkäpä elämänsä nainen. Voisivatko vihdoinkin Jarin haaveet Evestä käydä toteeen? Jari tunsi olevansa epätoivoisen ristiriitaisessa tilanteessa. Hänen oli valittava joko uskontonsa tai Eve. Eve oli jo ilmeisesti hylännyt uskontonsa. Ensin sydämessään ja nyt käytännössä. Tästä ajatusten myllerryksestä huolimatta Jari huomasi lohduttelevansa Eveä pyyhkimällä tämän kyyneliä ja pitävänsä tätä kädestä.

 

- Älä suotta itke, Eve, sill ehkei tää tilanne kuitenkaa oo ihan mahdoton selvittää. Yritetään molemmat vähän rauhottuu, ni voidaan vähän pohtii, mitä tehdä. Mun kyllä pitäs torjuu sut ja kehottaa menee vanhinten luo. Tää on kyll mullekki tosi vaikee tilanne. Toisaalta toi mitä sä äsken totesit, ett sä oot rakastunu muhun... kuinka mä oonkaan toivonu löytäväni jonkun ja nyt se joku on tässä... mun on tosiaanki tunnustettava ajatelleeni sua, mutt ett mä oon torjunu ne ajatukset, ku mä oon pelänny rakastuvani suhun.

 

Eve lopetti itkemisen ja nousi takaisin sohvalle ja kysyi sitten:

 

- Ennenku jatketaan, saanks mä ottaa tavarat sisään rapusta? Naapurit saattaa tykkää pahaa muuten.

 

- No, ... tota ... no, joo, ota vaan, Jari vastasi.

 

Eve nousi, laittoi kengät jalkaansa ja avasi oven ja alkoi siirtää mukaansa ottamiaan tavaroita sisälle Jarin asuntoon.

 

- Ooksä, Eve, tosiaan ny riittävästi ajatellu, mitä sä oot tekemässä? Suthan voidaan erottaa seurakunnasta tän takii ja itseasiassa mut myös osallisuudesta tähän, jos mä lähden sun mukaas. Nii, ja mitä tuskaa tää tulee aiheuttaa sun miehelles ja lapsille, Jari kysyi Eveltä tämän saatua tavarat sisälle. Tämä vastasi liikuttuneella äänellä:

 

- Mä en oo juuri viime kuukausina paljoa muuta ajatellukkaan. Mä kyll tiedän, ett mut erotetaan tän takii ja ett paluu olis todella vaikeeta. Toki kai meidän uskonnossa on paljo hyvääkin ja saattaha se olla totuus. Silti sen mukaa kaikki on niin yksioikoista ja roolit niin kauheen ennaltamäärätyt. Mä en enää jaksa olla mikää kodinhoitokone ja kävelevä hengellinen oppikirja. Mä haluun kehittää mun taiteellisia kykyjä ja tehdä elämässä jotakin muuta. Jotakin poikkeavaa. Tottakai tää tulee olee mun miehelle ja lapsille järkytys ja seurakunnassa mä saan kyll kai kuulla kunniani tai ainakin syntyy kohu. Silti mä oon pohtimiset pohtinu. Mä oon punninnu kaikki kustannukset ja muut eri seikat ja vaakakuppi on tän mun ratkasun kannalla. Nyt on sun vuoros pohtia ja punnita, mitä sä teet. Sä voit torjuu mut ja mennä vanhinten luo kertomaan musta, mutt se ei välttämättä muuta mun päätöstä. Sillon mä kyll katoan jonnekki ulkomaille. Kukaan ei sillo tuu tietää mun olinpaikkaa. Toinen mahdollisuus on se, ett sä tosiaanki alotat mun kanssa uuden elämän. Eikä tää välttämättä merkitse sitä, etteikö me voitas uskoo. Me voidaan tehdä niin omalla tavallamme.

 

Jari koki olonsa entistäkin ristiriitaisammaksi. Hän ei todellakaan olisi halunnut hylätä uskoaan ja hän tiesi, mitä hänen olisi uskontonsa mukaisesti tässä tilanteessa tullut tehdä.

 

- Voi, Eve... Emmä voi nyt tässä heti tehdä mitään ratkasuu. Mun täytyy todella miettii tätä asiaa, Jari jatkoi keskustelua.

 

- Joo, sun on kyll hyvä miettii, mitä sä teet, sill paluu entiseen on varmasti hankalaa, Eve kertasi.

 

- Entä käytännönjärjestelyt? Ooksä suunnitellu, missä me asuttas ja millä me tultas toimeen?, Jari kysyi ja Eve vastasi:

 

- Mä oon jo tehny järjestelyjä tän asian suhteen. Mun Tukholmassa asuva ei-uskova työkaveri ja ystävä lupas antaa asunnon lomansa ajaksi mun käyttöön. Sillä aikaa mä hankin jonkun työn ja oman asunnon, joka sopii meille yhdessä, jos sä tuut kanssa. Mä lähden jo huomenna laivalla Ruotsiin. Tää on ainoa vaihtoehto, jos me halutaan täysin välttää tapaamasta entisiä muka ystäviä ja jos me halutaan sikäli elää vapaasti.

 

- Tukholmaan! Sä oot siis tosissas rakentamassa merkittävää muutosta! Miten sä luulet mun noin vain yks kaks lähtevän sun kanssas Ruotsiin, ku mä tartten jonkin verran apua!?, Jari huudahti.

 

- Älä ny pelästy. Emmä odotakkaa, ett sä nyt huomenna tulisit mukaan, vaan vasta parin kuukauden tai puolen vuoden päästä, ku mä olen saanu asiat järjestettyä. Sillä välin sä voit tehdä omat järjestelys, mitä niitä sitten onki, Eve rauhoitteli kiihtynyttä Jaria.

 

- Mä saisin kyllä tietoo yhdeltä Andersilta, jolla oli mun kaltaset olosuhteet ja joka vastaikään muutti Ruotsiin, käytännönsysteemeistä... Mutt niinku mä sanoin, mun on ensin todella perusteellisesti mietittävä ryhdynkö mä tähän ylipäätään ollenkaan. Tietsä, Eve, ett sä asetat mun eteen nyt tosi vaikeen valinnan. Vertauskuvalline hinta uudesta elämästä sun kanssa on aika kova, enkä mä tiedä onks mull varaa tähän kaikkeen, Jari jatkoi.

 

- Se on kyll totta. Yksinkertasesti sun on valittava mun ja uskonnon välillä. Totta puhuen mä en oikein ittekään usko sitä, mitä mä olen tällä hetkellä tekemässä, mutt nii se vaa ny on, Eve totesi pisteliäästi ja jatkoi:

 

- Ja mitä toimeentuloon tulee, ni varmasti mä saan jonkun työpaikan jostakin kuppilasta tai siivousfirmasta ja jos mä muistan oikein, ni sullahan oli joku korkeakoulututkintoki. Mikset sä panis sitä nyt hyödyntäen ja etsis töitä jostaki paikallisesta yliopistosta? Mä oon vakuuttunu siitä, ett me kyll pärjättäis. Ja jos mä onnistun kehittämään mun taiteellisii lahjoja, mä voin ehkä aikanaan ansaita jotakin mun maalauksilla, sill heti ku vaa on mahdollista, ni mä hankin pienen studion tai ateljén. Oikeestaan mun yks haave oliski saada elanto mun taiteen avulla. Yhdistää työ ja harrastus. Ilman perhevelvollisuuksii ja ennen kaikkee uskonnollisii pakkoja aikaa on tarpeeksi. Tai ehkei perhevelvollisuuksissa mitää pahaa sinällää oo, mutt ne kohtuuttomat vaateet, joita meidän uskonto, tai ainakin mun entinen, asettaa perhe-elämälle ja lastenkasvatukselle... Toisaalta sun auttaminen kaiken ton äsken mainitun jälkeen onku yks pala kakkuu, nii ja varmasti sä saat itselles henkilökohtasen avustajan ainaki osaks päivää. Ja mikä tärkeintä, mähän rakastan sua. Ei toi sun liikuntaestees tuu mikää probleema oleen. Ei mun oo sitä vaikee hyväksyy varsinki, ku mä oon tehny nii jo aika pitkään. Musta tää tuntuu tosi hyvälle. Ainaki se on suuri muutos nykyseen rajotettuun tai lokeroituun elämään.

 

- Sä saat kyll asiat näyttämään tosi houkuttelevilta ja kiinnostavilta, Jari sanoi mietteliäänä ja lisäsi:

 

- Mä tosiaanki voisin etsii työtä jostakin yliopistosta, vaikka paikallisen mantsan laitoksen karttapiirtämöstä. Tai sitten mä voisin ryhtyä tutkimustyöhön. Mun haaveena oliski tulla maantieteen Stephen Hawkingiksi. Se oli mulle opiskeluaikana tietynlainen idoli. Kieltämättä me oltas aika boheemi pari: taiteilija ja tutkija... Mutt silti mä haluaisin pitää kiinni mun uskonnosta... Toisaalta... mä, kuule, Eve, luulen, ett mä en ehdi ennen huomista ja sun lähtöäs laivalla tehdä näin kovaa päätöstä. Me voidaan kyll keskustella tällasista yleisistä ja käytännön jutuista, mutt mun on kyll saatava riittävästi aikaa miettii asioita todella kunnolla. Mä kyll ymmärrän, ett sä oot jo tehny ratkasus. Mä oon myös ilonen, ett sä oot ottanu senki huomioon, ett mä tartten aikaa, etkä vaadi mua nyt tässä heti lähtemään sun matkaas. On munki silti tunnustettava, ett mäki oon jo jonkin aikaa ollu aika kyllästyny mun elämään ja kaivannu jotakin uutta tai muutosta. Tietsä, ett rooli ikuisena terveyden perään haikailijana todella ketuttaa mua ja ikäänku just mun täytys mun liikuntavamman takii pysyy sinkkuna, on todella alkanu tympii mua. Siks tosiaan tää sun ehdotus on kyll varsin houkutteleva, mutt ne kustannuksetki on kans aika suuret. Entä miten me sitt alkuvaiheen jälkeen asuttas?

 

- Joo, käytä vaan jokunen viikko aikaa ratkasun tekemiseen. Toki tää kaikki tuli sulle vähä yhtäkkiä. Mä kyll ymmärrän sun tarvitsevan oman aikas. Ja mitä tohon meidän asumiseen tulee, ni tottakai me muutettas yhteen ja me hankittas sellanen asunto, joka sopis sullekki ja jossa olis helppo liikkua. Asunto on nyt täysin järjestelykysymys. Sitä paitsi mun Ruotsin tuttava lupas auttaa meitä siinä. Sillä on joitaki suhteita, joiden avulla asiat järjestyvät, Eve jatkoi vakuuttuneesti perustelujaan.

 

- Niinhä se on. Järjestelykysymyksiihä ne vaa on. Jos kerta Andersinkin muutto onnistu, ni kyllä se mullaki onnistuu. Ongelmat ovatki enemmän elämäntapaan ja uskontoon liittyviä, Jari muistutti.

 

- Emmäkään siitä kiistä. Mä muuten käytin kirjastossa internettii ja sieltä löyty paljo sellasta meidän uskonnosta, mitä mä en aiemmin voinu edes ajatella... käytä apunas internettii tehdessäs ratkasuus. Jos sä oot saanu yhtään säilytettyy itsenäistä ajattelukykyy, sä tuut pian tekee samat johtopäätökset ku mä, Eve vihjaili kannustavasti ja lisäsi tunnustaen:

 

- Kyll mulla vieläki on sisäsii ristiriitoja, eikä ole varmasti helppoo jättää taakseen sitä, mitä piti kerran tärkeenä ja elämän ainoona todellisena sisältönä. Mutt vähemmästä sä joutuisit luopumaan, etkä sä menettäs kasvojas ainakaan niin pahasti ku mä. Ja niinku sanottu, me voidaan edelleen uskoa siinä määrin ja sillä tavalla, ku meistä on sopivaa.

 

- Toiki on ihan totta, Jari myöntyi.

 

- Ei tää susta taida ollakkaan niin paha juttu. Jos on jotaki pahaa, ni on sitä myös jotaki hyvää. Viime kädessähän jokainen päättää uskostaa itse, Eve huomautti painokkaasti.

 

- Hyvin sä kyllä perustelet kantaasi, Jari huokaisi huomatessaan olevansa kykenemätön vastustamaan Even järkeilyjä.

 

- Mehä aletaan löytää yhteinen kanta tässä asiassa. Mä kyll tiesinki sen. Mun intuitiivinen vaistoki sano sen, Eve sanoi toiveikkaasti.

 

Jari teki tuona iltana monia kysymyksiä Evelle. Vähitellen Jari sai selvän käsityksen Even ajatuksista ja suunnitelmista ja ne tuntuivat järkeviltä tai ainakin perustelluilta. Mutta hengelliseltä ja uskonnolliselta kantilta ajateltuna Jaria kavahdutti se tilanne, johon tämä oli joutunut. Jari tiesi edessään olevan monia pulmallisia ja tuskallisia tuokioita. Myös Jarin pimennossa olleet seksuaaliset tarpeet alkoivat nostaa kirjaimellisestikin päätään. Hänen teki mieli suudella Eveä. Jaria ahdisti. Kuinka hän voisi suudella toisen miehen vaimoa! Jaria hävetti jälleen kerran koko ajatuskin.

 

Syvällinen keskustelu jatkui myöhään iltaan. Töin tuskin Jari ja Eve ehtivät syödä ja kahviakin kului pari pannullista. Vähitellen Jari alkoi tuntea lisää mielenkiintoa Even tarjousta kohtaan. Vapaus elää omalla tavalla kiinnosti Jaria. Lopulta he menivät nukkumaan. Jari omaan vuoteeseen ja Eve makuupussiin Jarin työhuoneena toimivaan makuuhuoneeseen. Uni kuitenkin pakeni Jarin silmistä. Jari tunsi levottomuutta herättävien ajatusten ahdistavan itseään. Oliko hän nyt menettämässä uskonsa? Oliko hän nyt luopio? Tuo termi oli hänen uskonnossaan pahuuden, moraalittomuuden ja jumalattomuuden synonyymi.

 

Yön tunnit matelivat ja Jari pyöriskeli ahdistuneena vuoteessaan. Eve oli osaltaan edellisinä viikkoina valvomisensa valvonut. Hän oli tehnyt ratkaisunsa ja saattoi nyt nukkua normaalisti. Painajaisetkaan eivät Eveä enää ahdistelleet. Mutta Jari ei saanut unta. Vasta pikkutunneilla hän nukahti.

 

Sisällys

 

7. Even lähtö

 

 

 

Seuraavana päivänä Jari heräsi kahvipannun pulputukseen ja suihkun kohinaan kylpyhuoneessa. Hetken kuluttua hana meni kiinni ja pian Eve astui ulos kylpypyyhkeeseen kietoutuneena ja hiusväri päässään. Jari kavahti sisimmässään ja tunsi jälleen punastuvansa. Hän kysyi Eveltä:

 

- Tota... mitähän kello mahtaa olla?, ja tämä vastasi:

 

- Siinä puol yks. Mä keitin meille kahvit ja tein jokusen leivän siitä, mitä sun kaapista löyty ja laitoin sitten uuden hiusvärin vaikuttaan... mitä? Ujostelet sä? Älä ny turhaa mua punastele. Emmä sun kimppuus hyökkää.

 

- Tällasesta tilanteesta on, kuule Eve, kulunu mun kohdalla ainaki kymmenen vuotta. Mä oon jo lähes unohtanu kaiken tällasen, Jari kuittasi ja jatkoi kiukustuneesti:

 

- Mä mietin viime yönä monta tuntii sun nukkuessa tätä meidän kuvioo. Mä en todellakaan käsitä, miks mä en pyytäny sua menemään tai et mä annoin sun jäädä yöks mun luo. Mä en totta vie osaa päättää mun kantaa tähän juttuun. Mua hermostuttaa tää juttu!

 

- Et yhtään arvaa, miten mua hermostutti eilen, ennenku mä tulin sun luo ja kuinka monta unetonta yötä mulla on ollu pelkästään tän jutun tiimoilta. Ihme, etten mä tullu mielisairaaksi. Lopulta mun oli todettava, ett oli aika ratkasta asia. Helppoo se ei ollu ja vieläki se vähän vihloo, mutt kyll mä sitte kumminki tuun toimeen itteni kanssa. Jos mäki selviin siitä, ni kyll säki. Älä turhaan stressaa, sill on sulla aivan riittävästi aikaa pohtii omaa ratkasuus. Elämässä on joskus tehtävä vaikeita päätöksiä. Sitä paitsi mä voin tukee sua tässä irrottautumisprosessissa, jossä annat mulle siihen mahdollisuuden, Eve sanoi rauhoittavasti ja kaatoi kahvia mukiin ja toi sen Jarille ja kysyi vielä:

 

- Haluuksä leipää? Kumman sä otat?

 

- No, mikäs siinä... vaikka ton vaaleen, Jari vastasi.

 

Jari ei taaskaan oikein tiennyt, miten saada jatkettua keskustelua haluamaansa suuntaan. Eve tuntui tehneen vakaan perustellun päätöksen hylätä entinen elämäntapansa. Lisäksi Eve tuntui vetävän Jaria juuri oikeista naruista. Jarin oli vaikea vastustaa Even määrätietoista toimintaa. Eikä ihme, sillä hänhän oli pitkään salaisesti halunnut tutustua Eveen, vaikkei koskaan uskonut pääsevänsä tutustumaan Eveen aivan näin hyvin. Jari tunsi ihastuksen ensioireiden nousevan esille. Jari oikeastaan nautti tilanteestaan, vaikka tiesikin sen olevan uskontonsa näkökannalta katsottuna väärin. Jostakin syystä Jarin tuntema ristiriita alkoi laantua.

 

Aamukahvin tai oikeastaan päiväkahvin jälkeen Eve meni kylpyhuoneeseen peseytymään. Tultuaan pois hän meni Jarin työhuoneeseen, jossa oli nukkunut yön. Sillä välin Jari nousi ylös ja pukeutui ja söi aamupalansa loppuun. Jarin yllätykseksi Eve oli pukeutunut tällä aikaa tavalla, jolla hän ei ollut juuri pukeutunut aiemmin, eikä olisi voinutkaan uskonnollisten pukeutumissääntöjen takia pukeutuakaan, ja hänen hiuksensa olivat hennanpunaiset. Eve näytti pikemminkin rock-klubin kanta-asiakkaalta tai luonnonsuojelijalta tai joltakin sillä välillä. Hänen uskonnollista taustaansa ei tosiaankaan olisi enää voinut päätellä.

 

- Mitä pidät?, Eve kysyi Jarilta.

 

- Täytyy sanoa, ett toi on kyll tosi suuri muutos. Mutt miksä noin halusit muuttua eri näköseksi?, Jari ihmetteli ja Eve perusteli lisää:

 

- Siks jos joku entisistä uskontovereista, sillä ystävistä puhuminen on vähän liioittelua, lähiseurakunnista on laivalla yhtäaikaa matkalla Tukholmaan, ni mä saan olla rauhassa. Kukaan ei ainakaan kovin helpolla pääse tunnistamaan mua ja mee kertomaan tästä mun ratkasusta vanhimmille ennen mun erokirjettä. Ja mä sitä paitsi pidän tästä uudesta ulkonäöstäni ja näistä vaatteista. Mä oon todellaki tekemässä kaiken sen, mitä mä sulle oon kertonu, uskotsä jo vähitellen?

 

- On se vaa näköjään pakko uskoa. Ei silti, etteikö toi tyyli sopis sulle. Tulee oikee mieleen oma tyyli tossa noin kakskytkolmekesäsenä, ku mä luuhasin Tavastialla miltei joka ilta. Pitäsköhä munki pukeutuu noin ja kasvattaa taas pitkä tukka? Ainaki jos mä lähden tähän juttuun mukaan, Jari totesi naurahtaen.

 

- Se vois helpottaa uuteen alkuun pääsyä, eikä jatkuvasti tartte ajatella tulevansa tunnistetuksi. Niin olis hyvä ekan puolen vuoden tai vuoden ajan, kunnes kohu laantuu ja asia unohtuu taka-alalle. Niin on käyny vähitelle kaikkien erotettujen ja eronneiden kanssa, jotka ei oo tullu takasin, Eve sanoi ja jatkoi:

 

- Toisaalta mä voin pukeutuu tasan niinku musta tuntuu sopivalta, ellei ny sitte työn takii oo pakko pukeutuu jonkun mittapuun mukaisesti. Hametta ja jakkupukua mä pyrin kyll välttelemään. Eikä muuten oo yhtään vastenmielistä näyttää nuorelta tai nuorenhenkiseltä. Mä aion olla todella vapaa. Emmä ny tietenkää tarkota, ett musta tulis joku äärimmäisyysihminen. Eiköhä tää mun ratkasu jättää kaikki entine taakse oo jo riittävän radikaalia. Samoinku se, ett mä haluaisin alkaa uudelleen elämän sun kanssas. Oikeestaan mä haluun vain elää tavallisempaa ja moniulotteisempaa tai värikkäämpää elämää ja keskittyä maalaamiseen ja muuhun sellaseen tosi elämään. Tietenki ansiotyötäkin on tehtävä ja suaki on jonkin verran autettava, vaikka sä saisikki itselles henkilökohtasen avustajan siellä Ruotsissa. Mä oonki jo hieman kyselly tästä puolesta. Mä kyllä tiedän, mihin mä oon ryhtymässä. Tässä suhteessa sä voit olla täysin huoleti, Jari.

 

- Sä olet todella tehnyt perusteellistakin perusteellisemmat suunnitelmat. Sä saat kaiken kuulostamaan niin selvältä ja houkuttelevalta, Jari aprikoi jälleen uudestaan.

 

- Tottakai käytännössä voi ilmetä vaikeuksii, mutt eiköhä ne oo voitettavissa, Eve huomautti kokemuksen rintaäänellä ja totesi edelleen:

 

- Asennoituminen ratkasee aika paljo. Mä kyll toivon, ett sä tulisit Ruotsiin mun kanssa. Ties miten paljo hyvää meillä vois olla yhdessä edessä. Me voitas olla tosi onnellisii yhdessä. Me voidaan todella rakentaa tästä hyvä suhde. Sanoppa ihan rehellisesti kuka muu nainen olis valmis tarjoamaan sulle tällasta? Joku kuiva vanhapiikamainen uskonsisar? Etkö sä ookki viime vuosina toivonu ja kaivannu, ett joku nainen kiinnittäisi näin paljon huomiota suhun? No, niinhän sä mulle eilen myönsit. Miksä heittäsit elämäs tilasuuden menee? Mä olen uhrannu tän eteen kaikkeni ja jos sä haluut mut, ni on sunki tehtävä uhrauksii. Mutt mä en voi päättää sun puolesta. Se sun on tehtävä itse, Eve kovisteli ja alkoi lopuksi hieman liikuttua.

 

- On totta, ettei kukaan muu ole aikasemmin mun kohdalla tehny näin. Mutta hinta on hengellisesti ja muutenki kova. Niinku mä olen jo sulle sanonu, mä en voi vielä luvata sulle mitään. En myöntyä enkä kieltäytyä ainakaan näin pian. Mä tartten todella vähintäänki kuukaus tai pari aikaa, Jari yritti jälleen epäröiden selittää.

 

Tässä paikoin väittelevässä keskustelussa kului jokunen tunti. Eve yritti monin eri perusteluin vakuuttaa epäröivää Jaria tekemään ratkaisunsa. Hän samoin kertoi lisää internetin kautta saamistaan kiusallisista tiedoista. Tästä kaikesta huolimatta edelleenkin Jarin hengellinen minä pisteli häntä. Jari ei vieläkään oikein tiennyt, mitä tehdä, vaikka hänen teki mieli suuresti suostua Even tarjoukseen. Kohta olikin aika lähteä laivaterminaalille.

 

- Voitaski ny alkaa lähtemään kohti terminaalii, ett ei tuu liian kiire. Mun pitää nyt antaa sulle yhteystiedot Tukholmaan, ett sä voit ottaa muhun yhteyttä tehtyäs omat ratkasus, Eve muistutti.

 

- Totta. Onha tossa hiukka tavaraaki kannettavaksi. Mä tilaan nyt taksin. Jos hyvin käy, ni me saadaan se kolmessa vartissa tänne. Viedään sitt yhdessä noi sun tavarat valmiiksi tonne alakertaan, Jari totesi ja katsoi samalla Even antamaa osoitetta:

 

Strandvägen 19, Hus 8 III-tr., 16136 Bromma, Sverige

 

Noin tuntia ennen lautan lähtöä Jari ja Eve saapuivat Silja Linen terminaaliin. Eve alkoi vakavoitua. Even mielessä vieri hänen siihen astinen elämänsä ja tätä alkoi itkettää, kun hän työnsi tavaroitaan tavarakärryllä kohti kävelysiltaa. Jari ei tiennyt päättämättömyydessään, mitä sanoa tässä tilanteessa. Kaikki mistä tuli puhua tähän mennessä oli puhuttu. Jarin ja Even tiet eroaisivat nyt hetkeksi toisistaan. Eve halasi tiukasti Jaria ja suuteli tätä. Lopuksi Eve katsoi hetken Jaria silmiin. Sitten hän lähti kävelemään tavaroineen kävelysiltaa pitkin ja astui lopulta laivaan. Hyttiin päästyään Eve menetti tunteidensa hallinnan ja purskahti itkuun lasten tultua hänen mieleensä. Eikä hänen omatuntonsa ollut mitenkään erityisen lempeä häntä kohtaan. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin rauhoittui ja omatuntokin vaikeni. Silti Eve ei varmasti tiennyt tulisiko Jari koskaan hänen perässään Tukholmaan.

 

Sisällys

 

8. Parisuhde, rakkaus, seksi ja uskonto

 

 

 

Saatettuaan Even ruotsinlaivalle ja tultuaan kotiinsa Jari alkoi miettiä epäonnistuneita lähestymisyrityksiään uskonsisarten suhteen. Luonnollisesti Jarin elämään kuului muutakin kuin epäonnistuneiden seurusteluasioiden puinti. Mutta Even tulo mukaan Jarin elämänkuvioihin pakotti Jarin käymään läpi uudelleen aikaisempia kokemuksiaan erityisesti uskonsisarten suhteen. Jos joku lähestymisistä olisi johtanut toivottuun tulokseen, Jari olisi mielestään ehkä välttänyt sen hetkisen tukalan tilanteen. Mikäli joku uskonsisarista olisi ilmaissut kiinnostusta Jaria kohtaan, Even ei ehkä olisi ollut aivan yhtä helppoa sotkea Jaria luopumukseensa. Niin Jari yritti ainakin itselleen uskotella.

 

Toisaalta ei uskonsisariakaan voinut kaikesta syyttää, sillä Jarilla oli myös joitakin epäilyksiä uskontonsa suhteen ja sen välillä mitä se väitti olevansa. Samoin myös se, mitä Eve kertoi löytäneensä internetistä, kiusasi Jaria. Entä jos se kaikki olisikin totta? Jari uskaltautui lukemaan ainoastaan kaksi artikkelia itse internetistä. Mutta vielä tämän kerran hänen uskontonsa kiljuvat varoitushuudot internetin turmiollisuudesta uskolle onnistuivat estämään häntä tutkimasta lisää. Vielä kerran luopiopeikko piti Jaria vallassaan. Todellisuudessa koko luopiopuhe tuntui Jarista typerälle. Kai sitä jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa vakaumuksensa suhteen ilman, että kukaan siitä tuomitsee. Jari ryhtyi ajattelemaan ääneen kuumeisesti. Jarilla oli tapana pohtia asioitaan ääneen, vaikka olisikin ollut yksin.

 

- Jos Hele olis ollu kiinnostunu mun ehdotuksesta, ni hyvässä lykyssä me oltas voitu jo mennä naimisiin ja meillä vois olla lapsiaki. Vanhin vois olla jo ainaki kolme ja puolivuotias. Kaks vuotta kulu siinä kissa ja hiiri -leikissä. Oli meillä monia kivoja hetkiäki, mutt sitt Hele otti aina taas välillä ihan yllättäen etäisyyttä. Totta puhuen me lykättiin asioista puhumista liian kauan ja asia alkoi polttaa jo sormia. Me arkailtiin ja ujosteltiin aivan turhaa. Vaikka mä uskoin sillo saaneeni rukousvastauksina monia tilasuuksii puhuu Helelle asioista, mä en vaa saanu suutani avattua. Lopulta tilanne laukesi Helen kirjotettua sen kortin, mihin mä kirjotin kirjeen vastineeksi. Mihinkähä mä panin sen Helen kortin? Tuollahan se onki. Vanhojen korttien korissa. Mun kirje on taas tietokoneella tallennettuna. Sieltä se löytyy nopeasti, Jari mietti käynnistäessään tietokoneen ja otti esille koneen bootatessa Helen kortin vanhojen korttien korista, jonne Jari oli sen säilönyt. Ensin Jari silmäili läpi näytöltä Helelle kirjoittamansa kirjeen. Sitten Jari luki Helen kortin:

 

’’Minua on viime aikoina askarruttanut suunnattomasti eräs asia. Koska en ole rohjennut ottaa asiaa puheeksi, esitän sen näin kirjeitse. Olen miettinyt oletko ihastunut minuun? Ehkä asia ei ole näin, mutta koska se on vaivannut minua, halusin ottaa asian esille. Omalta osaltani voin sanoa, että pidän sinusta — mutta enempää kiintymyksen tunteita minulla ei ole... minulla ei ole ’vastakaikua’, alan kartella häntä. Niin on käynyt myös tässä, ehkä aiheettomasti. Toivonkin, että tämä kirje selkiyttää tilannetta... Olen todella iloinen, että olemme voineet tutustua ja saamme molemmat kuulua tähän hienoon veljesseuraan... täällä ovat ystäväni — sinä mukaanlukien.’’

 

Jarin mieleen tuli se lämmin keskustelu, jonka hän kävi myöhemmin Helen kanssa suurempien tunnekuohujen mentyä ohitse. Mikään ei silti muuttanut sitä kipeää tosiasiaa, että Jarin toiveet Helen suhteen eivät toteutuneet.

 

Hetken kuluttua Jarin silmiin osui hänen Katille kirjoittamansa kirje samoin kuin Katin kirje, jossa tämä yritti selittää Jarille, miksi ei yllättäen halunnutkaan jatkaa heidän seurusteluaan. Heidän tapaamisensa jokunen päivä aikaisemmin oli saanut Jarin luulemaan, että hän oli nyt onnistunut löytämään sopivan puolisoehdokkaan. Siksi Jarin kokema pettymys oli varsin suuri Katin yks kaks vetäydyttyä suhteesta. Ja kuinka Katin todellinen persoonallinen ja naisellinen minä tuon tapaamispäivän iltana heidän kävellessään keskustellen läheisessä puistossa oli alkanutkaan puhjeta kukkaan. Kunnes tämän järjestöllinen minä sai jälleen yliotteen.

 

Jari alkoi silmäillä omaa kirjettään. Sitten hän silmäili Katin kirjettä jokusen rivin eteenpäin.

 

’’Olen yrittänyt tänään miettiä, mikä sai minut yhtäkkiä muuttamaan mieltäni sinun suhteesi, kun sinä osoittauduit juuri niin mukavaksi kuin sinut muistinkin. Löysin aika pitävän selityksen. Nimittäin meidän erilaiset taustamme. Nehän ovat niin erilaiset kuin vain voi olla, sekä perhe- että uskonnollinen tausta... Ei ole kyse siitä, ettet olisi edistynyt hengellisesti hyvin... epäsuhtaisuuden välillämme... pitemmän päälle se aiheuttaisi ongelmia. Tilanne saattaisi olla toinen kahdenkymmenen vuoden kuluttua, tuskin viiden... Minä jatkaisin mielelläni kirjeenvaihtoa kanssasi...’’

 

Jari ei jaksanut lukea Katin kirjettä pidemmälle. Jaria alkoi suututtaa koko tapaus. Hengellisesti tämä tapaus lisäsi merkittävästi Jarin vaikeuksia. Siitä alkoi hänen irtikasvamisensa siitä uskonnollisesta järjestöstä, jonka hän aiemmin katsoi olevan se ainoa oikea totuuden kanava ihmiskunnalle. Katista kävi Jarin mielestä hyvin ilmi, miten pikkulapsesta alkanut uskonnollisesti jäykkien ja jopa vainoharhaisten opetusten päähän iskostaminen voi tehdä ihmisestä tahdottoman sätkynuken. Ihmisen, joka ei uskalla tehdä juuri mitään ilman, että siihen ohjattaisiin ulkopuolelta. Järjestö sanoo. Järjestö kehottaa. Järjestö vaatii. Järjestö sitä. Järjestö tätä. Järjestö ja aina vain järjestö. Onko uskonnollisen järjestön pakko työntää nokkansa joka ikiselle ihmisen elämän osa-alueelle ilman, että tämä uskaltaa panna vastaan? Ja ketä Kati palvoi todellisuudessa? Jumalaa vai järjestöä? Viime aikoina Jaria oli alkanut kiusata toistuva yhtäläisyysmerkkien asettaminen Jumalan ja ihmisten rakentaman ja johtaman uskonnollisen järjestön välille. Kyseessä oli Jarista pelkkä keino auktorisoida järjestö. Jos teet jotakin järjestöä vastaan, teit samalla jotakin Jumalaa vastaan. Jarista hänen uskontonsa meni tässä suhteessa yli raamatun kirjoitusten.

 

No, oli miten oli, miesten kanssa Kati ei ainakaan kyennyt kommunikoimaan lainkaan luontevasti Jarin mielestä. Jari vihastus alkoi samassa muuttua ymmärtäväksi sääliksi. Jarista Katin päässä kävi kamppailua kaksi persoonaa. Toinen oli luonnollinen Kati. Naisellinen ja kaikin tavoin inhimillinen ja jopa romanttinen henkilö. Toinen oli taas järjestöllinen Kati. Epäluonnollinen, ulkopuolelta ohjattu ja autoritaarinen ihminen. Jarin mielestä jälkimmäinen oli ikävä kyllä edellistä hallitsevampi osa Katin persoonallisuudesta. Tai siis persoonallisuuksista. Ei silti, etteikö Jarikin olisi havainnut kehittyvänsä kohti vastaavaa kaksitahoista persoonallisuutta.

 

Joka tapauksessa Jarista oli tuntunut ikään kuin hän ei olisi kuulunut lainkaan samaan uskontoon Katin kanssa tai olisi ollut ei-uskova. Muutkaan Katin perustelut eivät Jarin mielestä olleet ne varsinaiset syyt, miksi Kati halusi lopettaa seurustelun. Oikeasti Kati oli ajautunut satunnaisten tunteiden perusteella seurusteluun ollessaan Jarin ehdotettua seurustelua masentunut henkilökohtaisten vaikeuksiensa takia. Kati ei ollut myöskään tehnyt periaateratkaisua sen suhteen haluaako hän aikanaan ylipäätään avioitua lainkaan vai haluaisiko hän olla naimaton. Tämän taustalla oli uskonnollinen naimattomuuden ihannointi heidän uskonnossaan. Miksi mennä nyt naimisiin, kun pian tulevassa uudessa maailmassa voi valita itselleen täydellisen puolison?

 

Kenties Kati oli lisäksi ollut hieman ihastunut ja pitkään jatkuneen kirjeenvaihdon myötä luonut Jarista jonkin sorttisen ihannekuvan. Vaikka he olivat tavanneet aikaisemminkin, niin heidän tavattuaan vielä kerran Katin väärät odotukset Jarin suhteen tulivat ilmi. Jari olikin vain melko tavallinen uskonveli, eikä mikään hengellisyyden esikuva tai huipputapaus. Tällöin Kati pettyi ja Jarin liikuntavammaisuus alkoi painaa vaakakuppia seurustelun lopettamisen suuntaan. Kati kaiketi pelästyi silloin avioliiton vastuita ja velvollisuuksia, sillä hänen ja Jarin uskonnossa mies ja nainen saivat asua yhdessä ainoastaan, jos he olivat virallisesti vihityt avioliittoon. Muutoin ystävyyssuhteita miehen ja naisen välillä ei pidetty kovin suotavina, koska niiden katsottiin lopulta kuitenkin johtavan seksiin. Kaikkia ei-aviollisia intiimejä suhteita pidettiin törkeänä sukupuolisena moraalittomuutena. Tämän ohella heidän uskonnossaan avioliittoa pidettiin periaatteessa elinikäisenä ja jopa ikuisena järjestelynä. Siksi Kati alkoi haikailla naimattomuuden autuuden perään tai ehkäpä kyseessä oli vain hyvä keino päästä irti seurustelusuhteesta.

 

Reiluna miehenä Jari antoi hieman myöhemmin Katille vielä yhden tilaisuuden. Tällöin paljastui edellä kerrottujen syiden ohella se keskeisin syy, jota Jari olikin jo arvellut. Vastaukseksi Kati sanoi, ettei voinut rakastaa Jaria miehenään ennen kuin tämä olisi 186 senttinen eli pystyisi kävelemään tai seisomaan kunnolla ja että olisi täysin omatoiminen. Jarin liikuntavammaisuus oli Katille tärkein este. Miksi Kati ei heti voinut tunnustaa tätä? Jarin usko siihen, että uskovaiset naiset olisivat jollakin poikkeuksellisella tavalla parempia alkoi hävitä.

 

Jari alkoi pitää Katia hieman tekopyhänä ja pelkurina varsinkin saatuaan tietää, että Kati sortui Jarin tavoin masturbaatioon. Se ja väitteet naimattomuuden ihanteellisuudesta menivät Jarin mielestä pahasti ristiin niin keskenään kuin raamatunkin kanssa. Jari koki itseltään tässä suhteessa vaadittavan epäreilulla tavalla liikoja. Etenkin kun Kati vaati Jarilta tässä todellisuudessa yksityisasiassa enemmän kuin itseltään. Jarin olisi jo pitänyt näet voittaa taipumuksensa masturbaatioon. Siksi Jari oli katsonut parhaaksi voittaakseen kyseisen tavan etsiä tukea kamppailulleen avioliitolta. Tai ainakin se oli yksi monista perusteista, joilla Jari perusteli haluaan avioitua. Ehkä silti kuitenkin oikeus elää sukupuolielämää oli yksi keskeisimmistä syistä tähän haluun hänen uskontonsa seksielämää koskevien rajoitusten vuoksi.

 

Tämäkin ajatuskulku tuntui Jarista järjettömältä. Miksi ihminen ei saisi nauttia ja iloita suhteesta toiseen ihmiseen? Miksi aina pitää heti alkaa ajatella vastuita ja velvollisuuksia sekä arkea puhumattakaan ikuisesta sitoutumisesta? Eikö ihminen saa edes yhtä hetkeä iloita elämästään ja rakkaudesta pilaamatta tunnelmaa? Eikö rakkaus ole tärkeintä? Kyllä elämässä on aivan yllin kyllin arkea vastuineen ja velvollisuuksineen. Eikä yhteiselämän pelisääntöjä opi, ellei niitä opettele elävässä elämässä elämällä. Jarista hänen uskontonsa näkemys ihmiselämästä ja varsinkin seksuaalisuudesta oli pahasti vääristynyt. Sen näkemyshän todellisuudessa johtaa seksin ylikorostumiseen monien ihmisten elämässä.

 

Sopivan paineenpurkukeinon puuttuessa seksistä tulee ongelma. Niinpä moni meni Jarin uskonnossa naimisiin heti ensimmäisen eteen tulleen henkilön kanssa seksuaalisten paineiden kasvettua sietämättömiksi vain havaitakseen myöhemmin menneensä naimisiin väärän henkilön kanssa. Se, joka puolestaan purki paineitaan esimerkiksi masturbaatiolla, sai varmasti tuntea olevansa likainen, iljettävä, kuvottava, ahne ja täysin kelpaamaton. Toimipa ihminen tässä suhteessa miltei miten tahansa aina vastassa oli umpikuja. Sitä paitsi Jarin mielestä hänen uskonnossaan oli liikaa yksilöitä, jotka olivat sosiaalisilta taidoiltaan tai niiden joltakin osalta vakavasti jälkeenjääneitä. Jaria pelotti jo ajatuskin siitä, että tällainen henkilö erotettaisiin. Toisin sanoen suljettaisiin täysin yhteisön ulkopuolelle odottamaan ikuista kuolemaa!

 

Jari olisi toki halunnut säilyttää lapsenomaisen uskonsa Jumalan ohjaukseen ja rukousvastauksiin Katin ja itsensä välisen seurustelusuhteen kohdalla. Tätä Katin myöhemmät lausunnot tuntuivat Jarista romuttavan. Yhtäkaikki Jari menetti toivonsa löytää itselleen hengellismielisen elämäntoverin. Tämä kävi hyvin ilmi Jarin viimeisestä miltei epätoivoisesta lähestymisyrityksestä. Siinä Jari lähti heti liikkeelle siitä ajatuksesta, ettei tämän mielenkiinnonkohde olisi kiinnostunut tutustumaan itseensä paremmin. Ja oli ikäväkseen oikeassa. Eikä Jarilla onnistanut ei-uskovienkaan kanssa sen paremmin. Silti kukaan niistä ei-uskovista, joita Jari oli lähestynyt ja lähestyi, ei ollut koskaan käyttäytynyt niin koppavalla tavalla epähienotunteisesti Jaria kohtaan kuin Kati kieltäytyessään jatkamasta suhdetta Jarin kanssa. Niin Jarista tuntui, vaikka tiesikin hieman liioittelevansa. Jari lakkasi lopulta tässä vaiheessa luokittelemasta ihmisiä uskonnollisten syiden nojalla, etenkin internetistä paljastuneiden hänen uskontoaan koskevien ikävien paljastusten, joita Eve kertoi ja joita ilmeni Jarin lukemista kahdesta kirjoituksesta, saatua Jarin ehdottoman luottamuksen uskontoonsa horjumaan.

 

Jarin mielessä kaipuu Eveä kohtaan alkoi kasvaa Even Ruotsiin lähdön jälkeen. Mutta samalla Jari havaitsi kiusakseen olevansa vakavassa hengellisessä kriisissä. Eikä vain kriisissä, vaan vaarassa luopua kokonaan uskonsa kannalta tärkeinä pitämistään arvoista ja uskontonsa moraalikäsityksistä. Jari käsitti, että oli viimeinen hetki tehdä jotakin ennen kuin hänen uskonsa liekki sammuisi. Jari tunsi piinaavaa henkistä ahdistusta päättämättömyydestään. Jälleen kerran. Luopuako uskostaan vai jatkaa uskossa ja torjua Eve? Jari tunsi olevansa nurkkaan ahdistettu. Lisäksi Jari saattoi vertailemalla nykyistä hengellistä tilaansa aikaisempiin kirjoituksiinsa ja kirjeisiinsä nähdä heikentyneensä tuntuvasti hengellisyydessään.

 

Jari oli kyllä valmis tunnustamaan heikkoutensa ja yritti parhaansa mukaan kehittää itseään ihmisenä, mutta silti hänestä tuntui, että tekipä tai sanoipa hän mitä tahansa, se ei ollut koskaan tarpeeksi. Jari tunsi, ettei hän koskaan kelvannut sellaisena kuin oli, vaan että hänen tulisi olla aina vähän enemmän kuin mihin hän mielestään pystyi. Jari tunsi vaatimusten riman kohoavan kohtuuttoman korkealle kohdallaan. Jari oli taipuvainen kyyniseen välinpitämättömyyteen tai kielteiseen ajatteluun itsensä suhteen.

 

Ei siksi ollut tässä suhteessa mikään ihme, että Jari halusi kokea jotakin mullistavaa tai radikaalia jo tässä hetkessä. Eikä vähiten juuri kosketuksina tuntuvaa ja katseina näkyvää romanttista rakkautta. Jälleen Even ehdotus alkoi tuntua Jarista suorastaan seireenien hunajaiselta kuiskinnalta. Se alkoi todella voimakkaasti houkutella Jaria.

 

Sisällys

 

9. Jarin vakaumuksellinen kamppailu

 

 

 

Jari pohti tilannettaan seuraavina parina viikkona useita kertoja. Lihan ja hengen kamppailu oli voimia kuluttavaa. Jarin oli valittava oman uususkontonsa ja niin sanotun normaalin elämäntavan välillä. Niin nyt vain oli, vaikka uskoon tullessaan Jari oli luullut tehneensä lopullisen ratkaisunsa tässä elämäntapakysymyksessä. Hänen uskoontulonsa jälkeen vain aluksi satunnaiset lipsahdukset masturbaatioon muistuttivat Jaria entisestä elämästä. Mutta viimeisen kolmen vuoden aikana masturbaatiosta oli tullut Jarille hengellisen edistymisen tai kasvun este. Se oli saanut Jarin kompastelemaan hengellisesti ja hän oli alkanut heikentyä tässä suhteessa.

 

Tilannetta vaikeutti myös se, ettei Jari ollut kyennyt löytämään itselleen vaimoa. Tietysti olihan avioitumiselle oltava muitakin perusteita kuin seksi. Jarilla oli mielestään monia hyviä syitä avioitua. Hän kaipasi kipeästi elämäntoveria. Ihmistä, jonka kanssa jakaa elämän surut ja ilot. Palvella Jumalaa ja lähimmäisiä. Nyt kuitenkin masturbaatio ja sopivan puolisoehdokkaan puute huolimatta Jarin lukuisista yrityksistä huolimatta oli tehnyt hänestä siis heikon hengellisesti. Hän oli huomannut itsessään luopumuksellisia ajatuksia ja tuntenut kiusausta antaa periksi uskontonsa periaatteista. Hän ei pystynyt enää keskittymään rukoukseen ja kenttäpalveluksessa ja kokouksissa hän kävi rutiininomaisesti. Tällä tavoin hän pyrki olemaan herättämättä seurakunnan huomiota itseensä. Rehellisesti sanoen hän teeskenteli. Hänen sydämensä ei ollut enää hengellisissä asioissa.

 

- Mitä hittoa mä nyt teen?, Jari kysyi itseltään.

 

- Tätä mä oon pelännykki koko tän uskossa olon ajan. Ja ku mä niin rukoilin, ett mun ei tarttis joutua tähän tilanteeseen, ni eikö just niin oo ihan pakko käydä?... Miks mä en voinut löytää elämäntoverii siten, ettei mun tarttis luopuu mun uskonnosta sen takii?... Toisaalta nyt mä voisin saada Even. Se on kyllä tosi mukava ja kauniski, mutt se on menettäny hengellisyytensä tai ainakin luottamuksen tähä meidän uskontoon. Mäkään en totta vie oo juuri yhtään parempi tässä suhteessa. Oikeestaan munki hengellisyydestä on jäljellä enää vaa pelkät rippeet. Musta on kyll tullu tosi tapauskovainen. Tai sitte mä en vaa yksinkertasesti ollukkaa niin uskonnollinen, ku mä siinä alkuinnostuksessa uskoin olevani. Mutt sitt taas toisaalta mä en haluis vielä antaa periksi. Mulla olis ny vielä mahdollisuus todistaa uskoni, jos mä selviin tästä uskonkoetuksesta.

 

Toisaalta taas jos mä annan myöte Even tarjoukselle, mä teen vakavan synnin, sill raamattu osottaa aviorikoksen just sellaseks. Mutt sitt taas toisaalta... mä en todellakaan enää tiedä, mitä mä loppujen lopuksi haluun. Tietenki yks helppo tapa kuitata tää tilanne olis se, ett ongelma ei oliskaa mussa tai Evessä, vaa siin raamatuntulkinnassa, jota meidän uskonto jatkuvasti toitottaa ja jonka mukaa me ollaan yritetty elää. Vaikka ei ny kyseessä olevassa tilanteessa raamattu oo kovin moniselitteinen. Kyse on ny ehkä siitä onks raamattu todella Jumalan sana, vaa vain uskonnollisten ihmisten ajatuksii ja selityksii heijastava kirja, niinku valtaosa teologeista väittää... mutt jos mä en mee sänkyyn Even kanssa, ni eihän meitä vois sillo syyttää yhtää mistään karkeesta sukupuolisesta moraalittomuudesta tai aviorikoksesta... ei, kyll